Säiden armoilla

Jossakin aiemmin tuolla kaipasin kevättä, joka näkyisi ja tuntuisi keväältä. Toisin kuin tuumailin, en silti lähtenyt etelän lämpimään saati vihreyden keskelle. 

Sen sijaan suuntasin vieläkin pohjoisemmaksi. Likellä Lofootteja, pienessä kalastajakylässä sain kokea jälleen SUUREN TALVEN. Totta tosiaan, talvi palasi kylään osuvasti samaiselle viikolle, jonka paikan päällä vietimme! Nyt se jylläsi tavallistakin ärhäkkäämpänä, myrskyten lunta, vettä ja räntää.

Olin tietenkin varautunut viileään, mutta en sentään aivan niin viileään. Myrsky oli vinha. Se ujelsi taukoamatta korvissa ja helisytti ikkunoita. Lumen lisäksi se ei kuitenkaan lennättänyt muuta irtonaista, tosin sellaista ei juuri ollut tarjollakaan, eli säästyimme kolhuilta. Asukkaat hämmästelivät hekin ilmiötä - vastaavaa takatalvimyrskyä kun ei ollut tapahtunut miesmuistiin. Kuulostaako tutulta? Tuntuu, kuin kaikkialla maapallollamme olisi asiat olleet nurinkurin jo jonkin tovin.

Kelit eivät silti olleet liian iso ongelma. Maisemista sai selvää - ne OLIVAT hienot - ja oikeastaan uskon, että säällä kuin säällä tuota kaikkea on lomailijan kaunis katsella. Ja kokemus, joka siis näkyi, kuului ja tuntui luissa ja ytimissä, oli lopulta vähintäänkin terapeuttinen.

Kuten sanottu, ihmiset norjalaisessa kalastajakylässä elävät pitkälti meren antimista. He syövät paljon kalaa. Ja mekin söimme. Kalahan on hyvää. Onneksi heillä on kalaa myös säilössä, sillä paikassa sai todellista tuntumaa siitä, kuinka ollaan säiden armoilla.  

Nimittäin. Kalastajat kalastavat, kun säät niin suosivat. Kun säät eivät suosi, kalastajat eivät kalasta. Kaikkialla olikin nyt kovin hiljaista, ihmisiä ei juuri näkynyt. Ehkä he istuivat kalastajanmökeissään ja odottivat?

Mutta me sentään kuljimme. Aika ajoin ilma saattoi yhtäkkiä vaihtua tyystin toiseksi, tuuli lakkasi, aurinko pilkahti. Kunnes tuli taas rakeita. Katselimme ja räpsimme kuvia. Vuoria ja vuoria ja vuoria. Enhän ole koskaan nähnyt vuoria? Saati sitten merta. 

Uskokaa tai älkää, reissu pohjoiseen teki terää. Palatessani Suomeen, tuntui jälleen verrattoman keväiseltä, lämpöiseltä, suorastaan suloiselta.

Ai niin - Ihmiset - he olivat TODELLA hämmentävän ilahduttavia. Kaikki he, joita tapasimme. Vastaan tuli järjestäin ystävällisiä kasvoja ja hymyileviä sanoja. Ovatko kaikki norjalaiset sellaisia?