Päivä vapaa

Aurinko paistaa. Juon aamukahvia ja nautiskelen. Jostakin naapuripihoilta kuuluu ihmisten naurua ja jutustelua. Tulen vielä ikävöimään tätä ympäristöä, missä olen kolmisen vuotta viettänyt. Pieni puutaloalue on ollut jotenkin lämpöinen ja sydämellinen. Tämä on ollut huikea koti. 

Syksyllä saatan olla toisaalla. Missä - siitä ei ole vielä aavistustakaan. Se on sekä hippusen huolestuttavaa, että samalla mukavalla tavalla jännittävää. Olen opiskellut seitsenvuotiaasta lähtien. Jospa nyt olisi aika ihan vain vaikka olla ja tehdä jotakin siistiä?

Oli hienoa lukea Maijun blogista hänen kirjahaaveistaan. Ne liippaavat hyvin läheltä omia haaveitani. Aina välillä myös omat suunnitelmani saavat enemmän tulta alleen ja hahmottuvat kirkkaina. Sitten ne ovat usein myös jääneet jälleen odottamaan, jonkin muun, kiireellisemmän(?) vuoksi. Maijun innostus sai minutkin jälleen innostumaan. On totta, että asioiden eteen täytyy tehdä jotakin, jos mielii niiden toteutuvan. Täytyy ehkä uskaltaa. 

Tässä mielessä haaveet ovatkin niin mielettömiä juttuja - ne voivat oikeasti toteutua. En varmasti ole ainoa, joka pohtii mitä elämältään haluaa. Enkä varmaankaan ole ainoa, joka ei aina oikein tarkalleen tiedä, mitä seuraavaksi tehdä. Ehkä siksi nautinkin nyt ajatuksesta, että mitä tulevaisuus tuokaan, se on jotakin uutta, i alla fall. Missä siis mahdan olla syksyllä..? Uskon, että jossakin, sentään, jotakin tekemässä. Vau. 

Ja nyt olen tässä. Aamukahvilla. Heräämässä kesäpäivääni. Vau.

Kuva: isäni ottama